Olemme olemassa vain jälkien kautta: ymmärrämme maailmaa lukemalla havaitsemiamme jälkiä, kasaten niistä tiedoksi kutsuttuja palapelejä. Itsessään jäljet ovat hengettömiä, tyhjiä kuoria. Me annamme jälkeenjääneille palasille hengen.
Ilmaisu, sen jättämä jälki, on siis ikään kuin peili -- oman minän läsnäolon voi havaita vain tällaisen peilin heijastuksena. Oma minä on lumeesta kasvatettu harhauni, peilien jättämä häivekuva.
Jätä jälkesi tai katoa. Sinä olet häivähtävä hetki -- vain ilmaisu voi todistaa olemassaolostasi. Älä joudu hukkaan.
Altistu muiden jäljille. Vain niiden pohjalta voit löytää rakennusaineesi. Muodosta niistä oma polkusi.
Ylläpidä jäljelle jäänyttä. Toistensa vierelle tuotuina jäljet viitoittavat sinulle risteyksiä. Vaali niiden mahdollisuuksia.
Huomioi jälki jota et ymmärrä. Tunnistat itsesi jäljestä vasta sille altistuessa. Astu välistä harhaan.
Ilmaisu on sysäys -- sen suunta ja tyyli riippuvat tilanteesta ja kohteesta. Usko suorasukaiseen yhteisymmärrykseen on kuin pokeripelaaja keskustelemassa korteistaan -- se ei näe peliä jonka keskellä me olemme, halusimme sitä tai emme. Suggestion taito piileekin epävarmuuden ymmärryksessä, tulkinnassa: Sen polku kiemurtelee pitkin hovinarrin hiipiviä askelia, valtaistuinten takana -- narrin hampaat ovat terävät, ja purema miltei huomaamaton...
Ilmaisu on tulta. Se jättää jälkeensä kytemään jääviä teoksia. Niin kauan kuin jäljet ovat olemassa, ne jatkavat kytemistään, synnyttävät kipinöitä. Kokemus teoksen äärellä on altistumista kipinöille, niiden mahdollisuuksille. Inspiraatio on syttymistä, palamista, ennustamaton roihu jonka seuraamukset eivät ole kenenkään käsissä -- ei tekijän, ei kokijan.
Ilmaisu on viesti. Sen rikkaus siirtyy tekijältä vastaanottajalle keskinäisen yhteisymmärryksen kautta. Jälkien tulisi olla universaaleja, ymmärrettävissä osapuolten kielestä, iästä, aistien toiminnasta riippumatta. Voiko täydellisesti ymmärrettyä jälkeä olla ilman toistensa läpikotaista tuntemista?
Jos kukaan ei säilytä jälkeä jonka olet tehnyt, onko jäljelläsi mitään väliä? Jos kukaan ei koskaan näe jättämääsi jälkeä niin onko se todellista kommunikointia? Jälkemme tulee arkistoida meitä itseämme ja tulevia sukupolvia varten. Vain siten voimme kasvaa ja kehittyä. Jälki jäljen vieressä luo uuden jäljen.
Kaikella on aikansa ja paikkansa. Kommunikoimalla ympäristömme kanssa jätämme jälkemme niin nykyhetkeen kuin tulevaakin varten. Valitkaa ilmaisunne paikka tarkkaan, sillä se ratkaisee jälkenne aseman ja arvostuksen tulevina aikoina. Ajan ja paikan vartio ylläpitää sivilisaatiomme perusjalkaa, sen mahdollisuutta olla olemassa.